Arvostan harvaa kukkaa niin paljon kuin pelargonioita. Niitä on kaikenvärisiä, pieniä, suuria, viljeltyjä, villejä ja kaikenlaisen oudon muotoisia. Tuhannet kiitokset siitä. Kukkii, tuottaa ja kasvaa huolimatta joskus epävarmasta hoidostani. Siitä on tullut myös kukka, joka merkitsee paljon muutakin.
Suhteeni pelargoneihin on vaihdellut melkoisesti vuosien varrella. Myönnän sen. Kun olin pieni, autoin äitiä ja isää istuttamaan niitä ikkunan alla oleviin kukkalaatikoihin, kunnes teini-ikäisenä myin laatikoittain niitä torilla. Mutta sitten iän myötä tapahtuu jotain, ja alat arvostaa tätä kukkaa, joka on niin kiitollinen. Se vain antaa.
Ostin ensimmäisen pelargonini ehkä 10 vuotta sitten. Silloin tajusin, miten hieno kukka se on. Anoppini sai minut kuitenkin ymmärtämään, miten erilaisia pelargoneja on ja että jokaiselle löytyy aina sopiva pelargoni. Siitä tuli yhteinen kiinnostuksen kohde ja keskustelunaihe. Siksi olen erityisen iloinen näistä pelargoneista, jotka perin häneltä. Ne loistavat pilvisinä päivinä ja ottavat kiitollisena vastaan tarjoamani huolenpidon. Tässä ne ovat rivissä lasiterassin ikkunalaudalla, jota kutsun ”anopin hyllyksi”. Olen niin iloinen, että saan jatkaa hänen ihanien pelargoneidensa hoitamista.
Vastaa