Minusta on aina välillä hauska askarrella ja tehdä käsilläni, ja siksi ovessamme roikkuukin yleensä aina jonkinlainen itse tekemäni kranssi. Välillä ne näyttävät vähän erilaisilta, ja välillä niistä tulee toisintoja suosikistani. Viime vuonna tein kranssin, johon olin todella tyytyväinen! Kuten kirjoitin aiemmin jossain postauksessa, jos kotisi ulko-ovi ei ole maailman kaunein, panosta suureen kranssiin! Silloin silmä kiinnittyy kranssiin, ja ovi ”unohtuu”.
Tuumasta toimeen:
Lähdin liikkeelle ohuesta teräsrenkaasta, jonka halkaisija on 50 cm. Olin kerännyt valmiiksi erilaista vihreää, kuten männyn, sypressin ja kuusen oksia, ja olinpa leikannut muutamia oksia myös oliivipuustani.
Aloin kietoa oksia ohuelti teräsrenkaan ympärille eri materiaaleja vuorotellen. Apuna käytin ohutta teräslankaa.
Kun olin valmis, koristelin kranssin vielä muutamilla hienoilla juuttinauhoilla ja roikkuvilla lehtikuusen kävyillä. Sen vaikeampaa ei kranssin teon tarvitse olla. Mukavaa puuhastelua iltaan tv:n edessä istumisen sijasta!
Kohta on viikonloppu, ja aion hankkia loput joululahjat. Ihanaa, kun niistä ei tarvitse enää huolehtia! Hyvää viikonloppua kaikille!
Vastaa