
Tosiasia on, että puutarhakausi on lopuillaan, ja vaikka puutarhani on täynnä edelleen kukkivia kesäkukkia, nautin tietoisesti monista erityyppisistä materiaaleista. Puutarha ja luonto ovat nimittäin nyt täynnä erilaisia kasveja ja kukkia, jotka kuivuvat kauniisti. Sillä kukapa ei haluaisi ikikimppua? Tänään annan vinkkejä upeista kasveista, joista voit nauttia koko talven!
Kuivakukat jakavat mielipiteitä. Sanoisin, että kuivatuilla kimpuilla oli kulta-aikansa 90-luvun alussa, ainakin täällä Ruotsissa. Silloin kuivakukkakimppuja oli joka paikassa!
Onneksi ajat muuttuvat ja asiat menevät pois muodista ja tulevat taas uudestaan muotiin! Juuri nyt kerään erilaisia kimppuja, jotka ajattelin kuivattaa. Nypin näistä kimpuista pois suuren osan lehdistä, sillä niillä ei minusta ole suurta merkitystä lopputuloksen kannalta. Tykkään lähteä liikkeelle kukasta ja sen muodosta.
Vinkkejä kukkien kuivattamiseen
- Älä aseta kuivattavia kukkia suoraan auringonvaloon, sillä silloin ne haalistuvat.
- Poimi kukat, kun ne ovat vielä kauniita. Älä odota liian pitkään. Muutoin niistä tulee rumia ja ne menevät rikki.
- Jos kukinto on painava, ripusta kimppu ylösalaisin, niin kukka ei taitu. Kukat, joiden kukinto on kevyt, voidaan kuivattaa “tavallisena” kimppuna maljakossa, jossa ei ole vettä.
- Kukkien kuivuminen kokonaan vie noin 1–2 viikkoa.

On olemassa eri tyyppisiä kukkia ja lehtiä, joista jotkut kuivuvat kauniimmiksi kuin toiset ja jotka sopivat kuivattavaksi enemmän tai vähemmän hyvin.
Muutamia kukkia, jotka sopivat hyvin kuivattavaksi:
- punaluppio
- tähtiputki
- hortensia
- valkopallo-ohdake
- laventeli
- erityyppiset ruohot
- harsokukka
- eukalyptus
- unikon siemenkodat
- koristeporkkana
Toivottavasti tämä inspiroi sinua kokeilemaan kukkien kuivaamista!
Vastaa