Raparperipiirakka, mustikkapiirakka, omenapiirakka ja nyt myös mansikkapiirakka! Piirakkareseptejä on suorastaan satanut tässä blogissa vuosien mittaan, mutten voi sille mitään. Minusta piirakka vain on niin taivaallisen hyvää! Se on myös kätevää, koska rehellisyyden nimissä käytän mieluummin vähän lisää aikaa puutarhassa sen sijaan, että olisin sisällä leipomassa. Haluan kuitenkin jotain makeaa ja hyvää kahvin kanssa!

Mansikat todella kuuluvat kesään. Mikään ei ole niin luksusta kuin voida mennä ulos poimimaan kulhollinen itsekasvatettuja mansikoita aamiaiselle lämpimänä kesäaamuna. Huolehdin siitä, että minulla on puutarhassa runsaasti marjoja kaikissa muodoissaan heinäkuun lopusta pitkälle syyskuuhun. Täällä mansikka, vadelma, mustikka ja karviainen vaihtavat vuoroa. Myöhemmin syksyllä on karhunvatukan ja syysvadelman aika. Luksusta kuin mikä!
Muutama päivä sitten tein tosi hyvää mansikkapiirakkaa. Se on ehdoton meillä kotona, ainakin kerran kesässä. Laita sen päälle tuoreita vastapoimittuja mansikoita ja vähän vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta. Se on todella hyvää ja yksinkertaista!
Rapea mansikkapiirakka
n. 700 g mansikoita, pakastettuja tai tuoreita
2–3 rkl hienoa sokeria
2–3 tl perunajauhoa
Piirakkataikina
100 g sulatettua voita, huoneenlämpöistä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl hienoa sokeria tai fariinisokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
- Laita uuni kuumenemaan 200 °C:seen
- Laita mansikat piirakkavuokaan, jonka halkaisija on n. 25‒30 cm. Sirottele perunajauho ja sokeri niiden päälle.
- Nypi kaikki piirakkataikinan ainekset yhteen ja levitä se mansikoiden päälle.
- Kypsennä noin 30 minuuttia uunin keskitasolla.
Tämä piirakka kuuluu minun kesääni ‒ toivottavasti pidät siitä yhtä paljoin kuin me perheessäni!
Mustikkapiirakan löydät täältä: https://hannansisustus.willabgarden.fi/mustikkapiirakka/
Raparperipiirakan löydät täältä: https://hannansisustus.willabgarden.fi/maukkain-raparperikakku/
Ja omenapiirakan täältä: https://hannansisustus.willabgarden.fi/rapea-omenakakku/
Vastaa