Perjantaina on kaikkien ruotsalaisten ehkä rakkain juhla, juhannusaatto! Sinä päivänä meillä on kukkia hiuksissa, silliä ja uutta perunaa lautasella ja mansikoita mielin määrin. Minua viehättää erityisesti hiusten koristelu kukkasin, ja nimenomaan seppeleen tekeminen. Sen saatoitte tietysti arvata – minähän rakastan melkein kaikkea kukkiin liittyvää!

Viime vuosina olen sitonut seppeleet kasvihuoneessani istuen. Minulle oma, samoin lapsille, tietysti. Lasten seppeleet ovat melko pieniä, mutta itselleni olen viime vuosina tehnyt mahdollisimman isoja ja komeita! Joskus lapset ”auttavat” ja viime vuonna kaikki päättyi kaaokseen. Haha! Näin on, kaikki ei ole hallinnassa aina täällä kotonani.

Hiusseppeleeseen tarvitset:
Tukevaa rautalankaa (josta teet rungon)
Ohutta rautalankaa
Kukkia ja vihreää
Käytän usein kukkia puutarhastani, ja ostan lisäksi ruiskaunokkia. Ruiskaunokin kasvatus ei koskaan tunnu onnistuvan puutarhassani. Ebbe-poikani ainoa toive on, että seppeleessä pitää olla sinisiä kukkia.
Mittaa aluksi pääsi koko ja tee paksun teräslangan päihin silmukat. Kiinnitä sitten kukkia paksuun lankaan ohuella langalla. Kiristä reilusti, että seppele pysyy kasassa.

Kun olet valmis, kiinnitä päissä olevat silmukat toisiinsa ja kierrä kiinni. Kiertämällä päitä voit myös säätää seppeleen kokoa.

Kuten totesin, lasten seppeleet ovat ohuehkoja ja kauniita, omani melkoisen iso!

Vastaa