Jotkut ehkä pitävät minua outona, ja joidenkin mielestä saatan olla rohkea. Itse ajattelen useimmiten, että haastan itseäni ja ympäristöäni. Ja niin voi tehdä todella monella eri tavalla.
Aivan kuten muutama viikko sitten kirjoitin itselleni asettamastani perjantaikimppuja koskevasta haasteestani, olen myös yrittänyt alkaa vaikuttaa ympäristööni. Jos kutsuu minut kylään, saa tuliaisiksi itse tekemäni kimpun, jonka olen koonnut läheltä löytämistäni sesongin kasveista.
Jokunen viikonloppu sitten meidät oli kutsuttu Oktoberfest-juhliin, ja luonnollisesti halusin viedä sinne mukanani kukkakimpun. Menin siis puutarhaan, katselin ympärilleni ja näin enimmäkseen ruskeaa. Ruskeaa, ruskeaa, ruskeaa ja vielä kerran ruskeaa. Olin jo palaamassa takaisin sisään ja luovuttamassa. Mutta sitten aloin katsella hieman tarkemmin, oikein todella katsoin, ja aloin kerätä materiaaleja toisensa perään. Siemenkotia, kukkia, korsia, ruokoja ja sipuleita. Löysin myös pari kasvatuslaatikkoon unohtunutta punasipulia.
Mitä niistä saisi aikaan?
Omissa silmissäni aivan fantastisen kimpun. Kimpun, jonka olen itse kasvattanut, poiminut ja sitonut. Ajatuksella, rakkaudella ja harkitsevaisuudella. Kimpun takana on monia tunteja jokaisesta kasvatetusta kukasta, poimitusta korresta ja kerätystä vesipisarasta huolehtimista.
Joten olen iloinen, että uskalsin. Uskalsin antaa kimpun, joka kenties monien silmissä on jo aikansa elänyt ja joutaisi kompostiin. Mutta en halua tällaisia kauniita materiaaleja myöskään kompostiini.
Voin myös sanoa, että kimpusta tuli hyvä puheenaihe illaksi. Täydellistä minulle, joka en ole niin hyvä rupattelemaan tai keksimään uusia puheenaiheita ihmisten kanssa, joita en tunne kunnolla.
Joten nyt uskalsin, uskallatko sinä?
